Leipominen on kivaa. Tänään olisi oikein hyvä ilta leipoa jotain herkkua, kun ei oikein mitään muutakaan jaksa puuhata, mutta jostain mystisestä syystä jauhot on loppu. Ja sokeri. En juuri koskaan käytä sokeria muuhun kuin leipomiseen, enkä kyllä jauhojakaan, ja ilmeisesti en leivo tarpeeksi usein, että tietäisin mitä ruokavarastostani puuttuu. Mutta fariinisokerista, kaurahiutaleista, kanelista ja omenoista saa kyllä taiottua vaikka mitä hyvettä. Nam.

Olin eilisen illan ja tänään koko päivän luennoilla, joilla on vain neljä osanottajaa. Massaluennoissa on puolensa, sinne pääsee helpommin hukkumaan ja nukkumaan, mutta toisaalta pienemmissä ryhmissä on kivempaa olla vuorovaikutuksessa sekä luennoitsijan että muiden opiskelijoiden kanssa, ilmapiiri on usein rennompi ja käytännönkin asioista on mahdollisuus neuvotella. Ei minulla yleensä ole ongelmaa avata suutani ja möläytellä asioita vaikka puhuisinkin läpiä päähäni, mutta en silti yleensä tee sitä 200 ihmisen joukossa. Loppujen lopuksi olen kuitenkin vähän ujo.

Aloitin eilen kirjoittamaan postausta polvestani, jonka olemassaolo on saavuttanut aivan uusia dimensioita, mutta meninkin sitten nukkumaan. Polveni vien kai tässä joskus lääkäriin, vaikka kyllä se vielä mukana on pysynyt. Olen varsin vahvasti sitä mieltä, että ruumiinosien olevuutta ei välttämättä tarvitsisi tuntea varsinkaan kipu-ulottuvuuden kautta. Joku ehkä tykkää, minä en niinkään. Elämä vain vaikeutuu.

Ensi viikonloppuna saan ehkä vierailulle ystäväni Tampereelta! Ainakin hän lupasi asiaa miettiä ja oli jo varsin innoissaan itsekin, kun tämän ehdotuksen spontaanisti ilmoille heitin tuossa puhelimessa jutellessamme. Sitä odotellessa siis. Jeah!