Näin viime yönä elämäni toisen lentounen. Siis toisen jonka varmuudella voin väittää muistavani, joskaan en tuosta unesta juuri muuta muista kuin sen, että lensin. Ja että lento oli jossain määrin hallitsematonta.

Muutamia öitä sitten näin velmuja pomppu-unia, joissa pompin pystysuoraan ylöspäin aivan järkyttävän korkealle, kerrostalojen kattojen tasalle ja puiden latvojen yläpuolelle maassa seisovien ihmisten ulottumattomiin. Pomppu-unet on ehkä vähän kuin lentounien esiaste, lentämään opettelemista ja valmistautumista, mutta siivet ja propelit ei ihan vielä kanna, joten pitää välillä käydä maan kamaralta lisää potkua uuteen yritykseen.

Mielenkiintoista oli se, että myöskään pomppimisen hallinta ei suurimmissa ja korkeimmissa pompuissa ollut enää ihan täydellinen, tunne oli semmoinen pieni vekkuli epävarmuus, ikäänkuin painoton ja liikkeetön tila, sama kuin hurjan kovilla vauhdeilla keinuessa keinun liikeradan ääripäissä ylhäällä, hetkeä ennen putoamista jolloin keinun kettingit ei vielä ota kiinni. Varmaan tuolle ilmiölle on joku fysiikan termi ja selitys, mutta koska en ole juurikaan fysiikkaan perehtynyt, niin... *kohauttaa hartioitaan suu mutrussa*

Ja mitähän nämäkin unet minusta kertoo?

Ps. Hissilakko jatkuu edelleen menestyksekkäästi, go me! Tänään olen kivunnut portaat jo kaksi kokonaista kertaa. Nyt kauppaan etsimään jotain ruokaa, ja maitoa. Ilman maitoa ei ole elämää!