Puuh. Harjoitin juuri traumaattisten muistojen, niiden synnyn ja käsittelyn referoimista lempikielelläni virkamiespakkoruotsilla. Referaatti on valmis ja postissa vihdoin. Pakon edessä pystyy ihmetekoihin, joihin ei auta edes lahjonta irtokarkkipussilla. Korruptio ei kukoista.

Mutta vaikka kirjalliset kotitehtävät ei ole niin 'toppen', ei minulla ruotsin kielestä ole mitään hullun traumaattisia muistoja. Hauska kieli se on, joskaan ei ehkä huvittavuudessaan kuitenkaan saksaa voita. Men helan går. Äitini kanssa jopa joskus puhumme ihan omaksi iloksi 'hemsvenskaa', jossa sanoja keksitään tiedon loppuessa ja kieli vaihtuu sujuvasti kesken lauseen. Pyykkipoikahan on tottakai bykpojke, de e fakta de. Ja tuommoisesta höpöttelystä on ollut hyötyä, huomaan. On paljon helpompi aukoa päätään ja olla välittämättä turhan tarkasti kieliopillisista seikoista. Ta bussen till slussen, allt är huller om buller.