Tänään kellon lyödessä puoltapäivää on tuomionhetkeni. Tai päätäni ympäröivän hiuspehkon tuomionhetki toisin sanoen, minä itse ja ruumiini viettämme varmaan leppoisan hetken pehmeässä tuolissa kera uusimpien juorulehtien. Nykyisellään hiustoni muistuttaa lähinnä kuivaa hamppua, enkä ole aivan varma pidänkö siitä ajatuksesta, millaista väkeä se vetää puoleensa. Erityisen radikaaleja toimenpiteitä en lähde hakemaan, haluan vain vähän kuivimpia latvoja pois, että hiustenkasvatusprojekti voisi onnellisesti jatkua.

Mutta mutta, toisinaan parturi-kampaamotyöntekijöiden luovuus loistaa sokaisevana, samoin kuin oma peilikuva käsittelyn jälkeen. Useimmiten on kaksi tapaa parannella asiaa: 1) hiusten vimmattu sukiminen heti liikkeestä ulosastumisen jälkeen, tai vaihtoehtoisesti pipon päähän vetäminen. Tämä latistaa hurjimmankin paulakoivuniemi-föönauksen. Kotiin päästyä, jos siihen tuntuu vielä olevan tarvetta, on otettava järeämmät aseet käyttöön. Eli nro.2) keittiöfiskarsit. Jälki voi tosin olla mitä tahansa, mutta onpa ainakin omatekemää.

Onnellisia olkoot he, joilla on vakkariparturi, joka tuntee asiakkaansa jokaisen hiuspyörteen. Minä käyn hiuksiani tasailemassa ehkä pari-kolme kertaa vuodessa ja satunnaisesti napsin itse. En siis ole ehtinyt panostaa oman kampaamoni etsimiseen kovinkaan suurella sydämellä, joten eilen marssin randomilla sisään johonkin oletettavasti kyseistä palvelua tarjoavaan liikkeeseen ja anelin leikkausaikaa. Minut suostuttiin ottamaan operoitavaksi, ja iltapäivällä nähdään, mikä on tuomio tai tulos, ja tuleeko pahoja komplikaatioita. Vaikka mahdollisia ovatkin, en silti usko koomaan tai ulkonaliikkumiskieltoon.